Skip to main content
Aiheesta

Lönnström-projekti

Big Botanic on elämyksellinen taidekokemus

Rauman Parpansalin hiekkakentälle, aivan keskustan tuntumaan, on saapunut poikkeuksellisen suuri ja tilallinen julkinen taideteos. Pia Sirénin Big Botanic on valmistunut seitsemäntenä nykytaiteen Lönnström-projektina.

Pinta-alaltaan noin 500 neliömetrin suuruinen teos on rakennettu sääsuojatelineistä ja läpikuultavista suojapeitteistä. Sisälle astuessa rakenne paljastuu kasvitieteelliseksi puutarhaksi, jonka kasvit on valmistettu pressuista, ämpäreistä, letkuista ja nippusiteistä. Big Botanicin innoittaja on Pariisissa sijaitsevan Jardin des Plantesin kasvitieteellinen puutarha. Esikuvansa tavoin tässä puutarhassa palmut hipovat kattoa ja vesiputous solisee korkeuksista. Big Botanicissa avautuvaa näkymää voi ihailla myös katselutasanteilta kolmen ja kuuden metrin korkeudesta.

Pia Sirén etsii kauneutta arkisista, rakennustyömailla usein näkymättömäksi jäävistä materiaaleista ja muuttaa ne oivaltaviksi ja yllättäviksi kasviveistoksiksi. Täyttämällä sääsuojarakenteen niillä hän on luonut illuusion kukoistavasta puutarhasta, joka on samaan aikaan tunnistettava ja todentuntuinen, mutta selvästi keinotekoinen.

Big Botanic on koettavissa Raumalla kahden kuukauden ajan. Joulukuussa teos puretaan, ja kaikki siihen käytetyt materiaalit ja tarvikkeet joko palautuvat muuhun käyttöön tai osaksi taiteilijan tulevia teoksia. Big Botanic on Pia Sirénin taiteilijan uran mittavin tilapäinen teos.

Halusin tehdä teoksen, joka ilmestyisi kiertävän sirkuksen lailla kaupungin keskustan hiekkakentälle, Pia Sirén kertoo teoksesta. Parin kuukauden ajan se toimisi avoimena keitaana, kohtaamispaikkana ja luovana tapahtumatilana, kunnes se taas katoaisi jäljettömiin. Teos olisi kuin tilallinen luonnos, konkreettinen kuvitelma – hetkellinen kangastus tai päiväuni.

Big Botanic on avoinna päivittäin 4.10.–30.11. maanantaista perjantaihin klo 14–19 ja lauantaista sunnuntaihin klo 12–18. Sisäänpääsy on aina ilmainen. Kävijät voivat osallistua teokseen myös tekemällä sinne omia taimia omatoimisessa taimityöpajassa.

Loka- ja marraskuun aikana Big Botanicissa järjestetään runsaasti ohjelmaa. Raumalla kerätyistä kasvitarinoista räätälöity Plant Based Stories -konsertti on koettavissa 11.10. ja 29.11. Säveltäjä ja äänitaiteilija Laura Naukkarinen esittää elektronisen konsertin kasveille 18.10. Klassisen musiikin iltapäivästä nautitaan teoksessa 22.11.  Lue lisää ohjelmasta

Tukijat: Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Museovirasto, Koneen säätiö

Yhteistyökumppanit: Telinekataja Oy, Bravida Finland Oy

 

Kuva: Pia Sirén, Big Botanic. Luonnos 2023.

Retki Porista Raumalle – näe Big Botanic ja Wasting my Grammar

Tervetuloa viettämään taiteen täyttämä, ainutlaatuinen iltapäivä Raumalla lauantaina 22.11.! Ohjelmaan kuuluvat maksuttomat opastukset: Lönnströmin taidemuseon Pia Sirénin Big Botanic– teoksella klassisen live-musiikin soidessa ja Rauman taidemuseossa Cia Rinteen upeassa näyttelyssä Wasting my Grammar. Lisäksi on mahdollisuus vierailla RaumArsin Taidetalolla, jossa näyttelyn taiteilija on tavattavissa.

Retken hinta on 20 euroa + Rauman taidemuseon sisäänpääsymaksu (Museokortti käy myös). Hinta 20 euroa maksetaan bussiin noustessa kuljettajalle, maksutapana kortti tai käteinen. Retkelle mahtuu mukaan kaksikymmentä ensiksi ilmoittautunutta!

Ilmoittaudu retkelle tästä

Taideretken aikataulu lauantaina 22.11.

  • Lähtö Porin Linja-autoasemalta klo 11.30, laituri 8 (Lyttylän liikenne).
  • Saapuminen Raumalle Big Botanic -teokselle Parpansalin kentälle noin klo 12.20.
  • Opastus Lönnströmin taidemuseon Big Botanic -teoksessa. Opastuksen jälkeen Big Botanicissa on klassista musiikkia. Kaisa Kettula (huilu), Aida Mustonen (huilu) ja Toni Starck (sello) vievät varhaisklassiseen maisemakuvaan.
  • Mahdollisuus vierailla oppaan johdolla lähellä sijaitsevalla RaumArsin Taidetalolla klo 13.30, jossa ovat paikalla taidetalon gallerian näyttelyn 9000-kollektiivin taiteilijat. Esillä on myös Tuija Ihannan näyttely.
  • Vapaata aikaa klo 14.00–15.00. Kannattaa suunnata Vanhaan Raumaan kahville ja aistimaan Pitsikaupungin joulun avajaistunnelmia Kauppatorilla.
  • Opastus Rauman taidemuseossa Cia Rinteen näyttelyyn Wasting my Grammar klo 15.00. Rauman taidemuseon sisäänpääsymaksu on 8.30 / 5.20 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Myös Museokortti käy.
  • Lähtö Rauman taidemuseon edestä takaisin Porin linja-autoasemalle klo 16.00.

Jos herää kysymyksiä retkeen liittyen, ota yhteyttä: elina.tiainen@lonnstromintaidemuseo.fi, 045 2610502

Klassisen musiikin iltapäivä 22.11.

Pia Sirénin BIG BOTANIC, lauantaina 22.11. klo 13–15

Nuoret muusikot Kaisa Kettula (huilu), Aida Mustonen (huilu) ja Toni Starck (sello) vievät varhaisklassiseen maisemakuvaan, jossa ketterät huilumelodiat ja vuoropuhelut kevyellä poljennolla säestävän sellon kanssa täyttävät aurinkoisen puutarhan. Venetsialaissyntyisen Giovanni Benedetto Plattin rauhallinen ja kepeä Triosonaatti G-duuri luo kuulijalle kuvan kiireettömästä iltapäivästä ja kukkien tuoksuisesta puutarhasta. Itävaltalaisen Joseph Haydnin London Trio No. 1 C-duuri -teoksen kevyen virtuoosisista huiluaiheista kuulija voi poimia lintujen laulua. Sävellyksen keskiosissa musiikki luo kuvaa puutarhassa vierailevien ihmisten keskusteluista huilujen ja sellon vuoropuheluiden muodossa.

Konsertti on maksuton.

Pia Sirénin Big Botanic on mitoiltaan poikkeuksellinen tilallinen veistos, joka on rakennettu sääsuojatelineistä ja läpikuultavista suojapeitteistä. Sen sisällä on vehreyttä pursuavaan illuusio kukoistavasta kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasvillisuus on kuitenkin syntynyt Pia Sirénin käsissä arkisista rakennustyömaiden materiaaleista, kuten pressuista, ämpäreistä, puutavarasta, letkuista ja nippusiteistä.

Big Botanic sijaitsee Rauman keskustassa Parpansalin hiekkakentällä, Vähämaanpuiston ja Kanavakadun kulmassa. Se on seitsemäs Lönnströmin taidemuseon rahoittama nykytaiteen Lönnström-projekti.

Plant Based Stories -konsertti 29.11.

Pia Sirénin BIG BOTANIC, lauantaina 29.11. klo 18

Plant Based Stories perustuu raumalaisten kertomiin, kasveihin liittyviin tarinoihin ja muistoihin. Muusikot Mirella PendolinAda Katz ja Esko Grundström ovat säveltäneet ja sanoittaneet keväällä 2025 kerätyt tarinat Big Botanicille räätälöidyiksi musiikkikappaleiksi, joissa on tyylilajeina muun muassa pop, jazz, iskelmä ja etnomusiikki. Esityksiä täydentää raumalainen naiskuoro Rauman Flikkatten Göör. Sääsuojan sisällä, keinotekoisten kasvien keskellä koettava konsertti on ainutlaatuinen musiikkikokemus!

Big Botanic sijaitsee Rauman keskustassa Parpansalin kentällä Vähämaanpuiston ja Kanavakadun kulmassa.

Konsertti on täynnä. Siltä varalta, että varattuja lippuja perutaan, ilmoittaudu jonoon: arja.roivainen@lonnstromintaidemuseo.fi

Otamme yhteyttä, jos lippuja vapautuu.

Big Botanic kohoaa Parpansalin kentälle

Pia Sirénin mitoiltaan poikkeuksellisen BIG BOTANIC -teoksen rakentaminen alkaa Raumalla Parpansalin hiekkakentällä 20. elokuuta. Suuri tilallinen veistos rakennetaan sääsuojatelineistä ja läpikuultavista suojapeitteistä.

Kun teos on valmis, Big Botanicin sisälle astuminen vie illuusioon kukoistavasta kasvitieteellisestä puutarhasta. Keinotekoisen puutarhan kasvit muotoutuvat Sirénin käsissä rakennustyömaiden materiaaleista, kuten pressuista, ämpäreistä, puutavarasta, letkuista ja nippusiteistä.

Ensimmäiset kaksi–kolme viikkoa Telinekataja Oy rakentaa teoksen sääsuojarakennetta. Syyskuun alusta alkaen Pia Sirén työskentelee avustajiensa kanssa rakenteen sisällä työstäen sinne tulevaa puutarhaa palmuineen, kaktuksineen ja vesiputouksineen. Teoksen pinta-ala tulee olemaan noin 600 neliömetriä ja harjakorkeus 12 metriä.

Big Botanic on avoinna yleisölle 4.10.–31.11.2025. Teos on avoinna päivittäin ja sen sisäänpääsy on ilmainen. Teoksessa tullaan myös järjestämään konsertteja ja työpajoja, jotka julkistetaan elokuun loppuun mennessä.

Big Botanic on seitsemäs Lönnströmin taidemuseon rahoittama nykytaiteen Lönnström-projekti. Museota ylläpitävä säätiö, Lönnströmin taidemuseo sr, on varannut teoksen tuotantoon yhteensä 100 000 euroa. Hanketta tukevat myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Koneen säätiö ja Museovirasto. Yhteistyökumppaneita ovat Telinekataja Oy ja Bravida Finland Oy.

Kuva: Pia Sirén, Big Botanic. Luonnos 2023.

SKÖNÄRIT elokuvafestivaaleilla

Milja Viidan elokuva SKÖNÄRIT nähdään syyskuussa kahdessa elokuvatapahtumassa: Kokkolassa ja Bolognassa, Italiassa.

Elokuva esitetään Kokkolan Kinojuhlilla lauantaina 13.9. klo 13.00.

Bolognassa järjestettävä Archivio Aperto -festivaali on omistautunut pienen formaatin elokuvaperinteelle ja löydetyn kuvamateriaalin uudelleen käyttämiselle. SKÖNÄRIT on kutsuttu 26.–30.9. järjestettävän festivaalin kilpasarjaan.

SKÖNÄRIT on kollaasielokuva, joka rakentuu raumalaisten merimiesten maailmalla kuvaamista kaitafilmeistä ja arkistoista löydetyistä kirjallisista dokumenteista. Se valmistui vuonna 2024 kuudentena nykytaiteen Lönnström-projektina ja se esitettiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle Raumalla livemusiikilla täydennetyssä ensi-illassa. Helmikuussa 2025 SKÖNÄRIT sai kunniamaininnan DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kotimaisessa kilpailusarjassa.

SKÖNÄRIT on nähtävillä myös Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa installaatioversiona.

Kuva: Still-kuva Milja Viidan elokuvasta SKÖNÄRIT (2024). Kuvaaja John Konkola.

Terike Haapoja valittu 8. Lönnström-projektin tekijäksi

Kuva: Noora Geagea

Kahdeksas Lönnströmin taidemuseon rahoittama nykytaideprojekti on Terike Haapojan teos, jonka työstäminen alkaa työnimellä Songs of Struggle, Songs of Life – ekologisen vastarinnan laulut. Museota ylläpitävä säätiö on varannut teoksen tuotantoon yhteensä 100 000 euroa. Projektin lopputulos tulee yleisön koettavaksi vuonna 2027.

Kahdeksannen Lönnström-projektin avoimeen hakuun saapui määräaikaan mennessä 82 hakemusta. Hakemukset luki ja arvioi valintaraati, johon kuuluivat Lönnströmin taidemuseon johtaja Silja Lehtonen, amanuenssi Arja Roivainen sekä kutsuttuna asiantuntijana Suomen Benelux-instituutin johtaja Laura Boxberg. Terike Haapojan teosehdotuksessa raatia puhutteli laulaminen monet rajat ylittävänä ja erilaiset yleisöt yhteen tuovana elementtinä.

Songs of Struggle, Songs of Life ottaa lähtökohdaksi laulamisen ekologisen vastarinnan ilmentymänä. Uhattuna olevien yhteisöjen, ekosysteemien, lajien ja kulttuurien piiristä kerätytlaulut ja lauluperinteet muodostavat pohjan kolmiosaiselle projektille. Se käsittää laulujen arkiston, audiovisuaalisen installaationäyttelyn sekä osallistavan konsertti- ja kuorolauluohjelmiston. Teokseen kerätyt ihmisten ja toisten lajien laulut voivat olla esimerkiksi protestilauluja, uhanalaisen varpusen laulua, aktivistien voimalauluja tai valaan laulua. Laulamalla jaetaan tunteita, kutsutaan lähelle rakastettuja, rakennetaan poliittista toimijuutta ja yhteyttä toisiin. Laulaminen on elämäntahtoa: siellä missä on laulua, on vastarintaa yhteisöä ja elämää uhkaaville voimille.

”On hienoa nähdä, että Lönnströmin taidemuseo tukee näin merkittävää ja ajankohtaista projektia”, toteaa Laura Boxberg. ”Songs of Struggle, Songs of Life on kansainvälisen tason teoskokonaisuus, joka jatkaa Haapojan ainutlaatuista työtä toislajisuuden, historian ja ympäristökysymysten parissa.”

Museonjohtaja Silja Lehtonen odottaa innolla yhteistyötä Terike Haapojan kanssa. ”Edessä on monenlaisia osallistujia yhteen tuova prosessi sekä lopputulos, joka tulee varmasti koskettamaan yleisön tunteita.”

Lue lisää teoksesta

 

SKÖNÄRIT-elokuva kotimuseossa

Kuudentena nykytaiteen Lönnström-projektina valmistunut, syyskuussa 2024 ensi-iltansa saanut elokuva SKÖNÄRIT on katsottavissa kotimuseon toisessa kerroksessa. Kodin vierashuoneessa on esillä näyttelyversio, jota täydentää Rauman merimuseosta lainattu arkistoaineisto.

SKÖNÄRIT on Milja Viidan käsikirjoittama ja ohjaama kollaasielokuva, joka on koottu merenkulkijoiden kuvaamasta filmimateriaalista. Useat merenkulun ammattilaiset ovat luovuttaneet Milja Viidan käyttöön autenttista kuvamateriaalia, joka kertoo kovasta työstä vaativissa olosuhteissa, mutta myös ammatin erityislaatuisesta työympäristöstä ja yhteisöllisyydestä.

Elokuvan kuvat ja tarina liikkuvat monessa ajassa. Lainattu kuvasto on 1960–1990-luvulta, mutta sen ohella käsikirjoitus pohjautuu Raumalta 1900-luvun alussa merille lähteneen 17-vuotiaan Jalmar ”Jallu” Yrjäsen kirjeisiin. Lisäksi lähteinä ovat toimineet laivapäiväkirjat, sähkeet, lehtiartikkelit ja merenkulkijoiden haastattelut. Elokuvan kertojana Jallu seikkailee muun muassa Pohjois- ja Etelä-Afrikassa, Kiinassa, arktisessa Kanadassa ja Etelä-Amerikassa. Hän löytää paikkansa merimiesten yhteisössä, kunnes meriseikkailu muuttuu yllättäen tragediaksi.

SKÖNÄRIT sai ensiesityksensä Rauma-salissa 20.9.2024. Nyt elokuvaan on mahdollista syventyä tunnelmallisessa Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa sen aukioloaikoina. Elokuva alkaa tasatunnein klo 12, 13, 14 ja 15 ja se on kestoltaan noin 60 minuuttia. Elokuva on suomenkielinen ja tekstitetty englanniksi.

Kiitos yhteistyöstä Rauman merimuseo

Näyttelyä on tukenut Museovirasto

Kuva: Still-kuva Milja Viidan elokuvasta SKÖNÄRIT (2024). Kuvaaja Martti Mankonen.

Opastuksia ja työpajoja päiväkoti ja -koululaisryhmille

Lönnströmin taidemuseo järjestää opastuksia ja työpajoja päiväkoti ja -koululaisryhmille syksystä alkaen! Viime lukuvuonna järjestimme ensimmäiset koululaisten ja päiväkotiryhmien vierailut museon tuottamille nykytaiteen teoksille Kelluva saari ja Selviytymisopas maailmanlopun lapselle. Vierailut olivat suosittuja ja kokemukset niistä olivat hyviä. Ryhmissä tutustuttiin nykytaideteoksiin oppaan johdolla ja tehtiin niihin liittyviä luovia harjoitteita.

Tänä lukuvuonna Lönnströmin taidemuseo tarjoaa päiväkoti- ja koululaisryhmille opastuksia Kelluvalle saarelle ja Keskustelupuistoon. Syksyn opastukset kannattaa varata pian, koska paikkoja on rajoitetusti.

KELLUVA SAARI (koko lukuvuosi)

Opastuksia Kelluva saari -taideteoksen äärelle Otanlahden Fåfängan niemeen on tarjolla koko lukuvuoden. Opastus soveltuu niin päiväkotiryhmille kuin eri-ikäisille koululaisryhmille. Vierailulla kerrotaan teoksesta kuvien ja luovien tehtävien avulla. Käynnin jälkeen opettaja voi hyödyntää itsenäisesti museon verkkosivuilla olevia, eri ikäryhmille räätälöityjä tehtäviä.

Raimo Saarisen ympäristötaideteos Kelluva saari on suurikokoinen mereen sijoitettu veistos. Se on pinta-alaltaan noin 25 neliömetriä ja sitä kelluttaa betoniponttoneissakin käytetty polystyreenisisus. Teoksen kalliota jäljittelevän ulkokuoren taiteilija on työstänyt käsin läpivärjätystä betonista. Saarella kasvaa taiteilijan sinne istuttamia puita ja muita kasveja.

  • Opastus lähtee Makiksen eli Rauman maauimalan kulmalta osoitteesta Suvitie 2.
  • Opastusten hinta on 40 euroa/ryhmä sisältäen materiaalit. Opastuksen kesto on noin tunnin.
  • Opastuksen varaus: yleisötyöntekijä Elina Tiainen, elina.tiainen@lonnstromintaidemuseo.fi

KESKUSTELUPUISTO (syksy ja kevät)

Keskustelupuisto on taiteilijaduo Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen pitkäkestoinen julkiseen tilaan sijoittuva taideteos. Keskustelupuisto tuli monelle tutuksi kesällä 2023, kun puistossa vietettiin ensimmäinen ja tapahtumarikas Keskustelupuiston kesä.

Puisto sijaitsee osoitteessa Kalliokatu 28–30. Se on Rauman salainen vihreä keidas, josta huolehtivat Rauman Wihertoimi ja Puistokummit. Opastus soveltuu niin päiväkotiryhmille kuin eri-ikäisille koululaisryhmille. Vierailulla kerrotaan teoksesta kuvien ja luovien tehtävien avulla. Kierroksella tutustutaan myös Keskustelupuiston mobiilisovellukseen, jota voi itsenäisesti käyttää ja hyödyntää. Puistossa on myös grillipaikka, joten esimerkiksi makkaran paisto on mahdollista, jos tuo mukanaan omat puut ja sytytysvälineet.

  • Opastusten hinta on 40 euroa/ryhmä sisältäen materiaalit. Opastuksen kesto on noin tunnin.
  • Opastuksen varaus: yleisötyöntekijä Elina Tiainen, elina.tiainen@lonnstromintaidemuseo.fi
  • Opastus lähtee Keskustelupuiston grillipaikan edestä.

JALKAUTUVAT TYÖPAJAT

Jalkautuvat työpajat tuovat Lönnströmin taidemuseon yleisötyöntekijän luoksenne esimerkiksi luokkaan tai päiväkotiin Raumalla ja sen lähialueilla.

KELLUVA SAARI -työpaja

Toiminnallisessa työpajassa tutustutaan taiteilija Raimo Saarisen Otanlahdella sijaitsevaan Kelluva saari -teokseen. Ihmetellään ja mietitään, miten teos on tehty? Mistä teos kertoo? Mitä on ympäristötaide? Työpaja sisältää luovia harjoitteita. Toteutamme pajassa myös oman saaren hyödyntäen luonnonmateriaaleja.

Ikäsuositus: esikouluikäiset ja 1.–6. -luokkalaiset. Kesto 45 min. Työpajan hinta on 40 euroa sisältäen materiaalit. Työpajan varaus: yleisötyöntekijä Elina Tiainen, elina.tiainen@lonnstromintaidemuseo.fi

KHRONOKSEN TALO -työpaja

Toiminnallisessa työpajassa tutustutaan taiteilijaduo IC-98:n teokseen Khronoksen talo, joka on käsitteellinen ympäristötaideteos. Portittomalla teräsverkkoaidalla ihmisiltä suljettu kiinteistö tutkii aikaa ja pohtii sen vaikutusta luontoon ja rakennettuun ympäristöön. Teos sijaitsee Pöytyällä.

Työpajassa syvennytään pohtimaan teosta ja aikaa toiminnallisten, luovien harjoitteiden kautta. Yleisötyöntekijä Elina Tiainen avaa myös työpajassa teoksen tekovaiheita ja kertoo sen nykytilasta.

Ikäsuositus: Yläkoulu ja lukio/toisen asteen opiskelijat. Kesto 45min. Työpajan hinta on 40 euroa sisältäen materiaalit. Työpajan varaus: yleisötyöntekijä Elina Tiainen, elina.tiainen@lonnstromintaidemuseo.fi

Tervetuloa opastuksille ja työpajoihin!

Elina Tiainen, yleisötyöntekijä, 045 2610502