Fata Morgana on taiteilija Milja Viidan kokeellinen elokuva, joka pohjautuu pääasiassa raumalaisten merenkävijöiden kotiarkistojen muistoihin, valokuviin ja kaitafilmeihin. Elokuva tullaan esittämään ensimmäisen kerran Raumalla keväällä 2024 live-esityksenä. Myöhemmin teoksesta viimeistellään installaatioversio sekä elokuva festivaalilevitykseen.
Fata Morgana toteutetaan vuosien 2022–2023 aikana taiteellisessa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Elokuvan foley -tehosteäänet tehdään Raumalla nuorten työpajassa muusikko ja äänitaiteilija Miro Mantereen ohjauksessa. Instrumentalisti, pedagogi ja tutkija Juha Laitinen puolestaan säveltää elokuvan kokeellisen musiikin. Rauman Poikasoittokunnan A-orkesteri vastaa musiikin esittämisestä kapellimestari Anne Lehtomäki-Koskisen johdolla. Projektin huipennuksessa, ensimmäisessä näytöksessä elokuvamusiikki tullaan esittämään elävänä.
Kuluvan vuoden tammikuun viimeisenä viikonloppuna Milja Viita ja Juha Laitinen saapuivat Raumalle pitämään Fata Morganan kokeelliseen musiikkiin liittyvää työpajaa A-orkesterin nuorille soittajille. Työpajat antavat osallistujille mahdollisuuden tutustua kokeellisen musiikin maailmaan sekä soittamisen että säveltämisenkin kautta. Pienryhmät olivat kokoontuneet jo kerran aiemmin työpajan tiimoilta, tutustuen niin toisiinsa kuin koko elokuvaprojektiinkin. Myöhemmin keväällä on vielä tulossa yksi paja ennen kuin nuoret aloittavat harjoittelun ja valmistautumisen projektin kruunaavaan live-esitykseen.
Juha Laitisen ohjaamia harjoituksia tehtiin yhdessä keskustellen ja sitten fyysisiä harjoitteita kokeillen. Mahdollisia soittamiseen sekä musiikkiin liittyviä ennakkoluuloja pyrittiin tarkastelemaan ja haastamaan eri näkökulmista; mikä tekee äänestä mielestäsi kauniin, onko äänillä ja musiikilla jotakin eroa. Erityisesti keskustelua syntyi trillin määritelmästä. Voisiko vaikkapa kerran vuodessa vaihtuvaa ääntä kutsua trilliksi? Juha rohkaisikin nuoria näkemään pohdinnoista kenties syntynyttä hämmennystä mielenkiintoisena mahdollisuutena.
Oma soitin oli työpajalaisille tietenkin entuudestaan tuttu, mutta vieruskaverin puhallin saattoikin olla vieraampi. Sunnuntaisessa pajassa etsittiin soittimien yhtäläisyyksiä ja eroja muun muassa puhaltamistekniikoissa siirryttäessä oktaavista toiseen. Omaakin soitinta tutkailtiin erikoisemmilla lähestymistavoilla – onko saksofonisti ennen kokeillut soittamista ilman käsiä?
Nuoret olivat jo pohdiskelleet muun muassa omia ajatuksiaan merestä ja musiikista sekä siitä, mitä musiikki on mahdollisesti tarkoittanut merenkulkijoille. Osallistujat olivat myös päässeet kokeilemaan omien sävellysten tekemistä. Miltä voisikaan kuulostaa merestä, luonnonvoimista tai sinisestä väristä kertova kappale? Voiko kuulijalle ensinnäkään luoda musiikin avulla sellaista mielikuvaa tai jopa suoranaista näkyä kuin sininen väri? Osallistujat kertoivatkin pitäneensä näissä työpajoissa juuri siitä, että ensin mietiskeltiin annettuja aiheita, ja lopuksi tehtiin jotakin konkreettista.
Nuoret soittajat intoutuivat itsekin ideoimaan fyysisiä harjoitteita. Viimeisimmässä pajassa syntyi musikaalinen variaatio piilosta. Sovittiin, että piileksijän tulisi antaa etsijälle vinkkiä olinpaikastaan luomalla omalla soittimellaan jotakin ääntä.
Kulman takaa pilkistää vilaus klarinetin kello-osasta. Mahtuuko saksofonin kanssa tuolirivistön taakse piiloon? Yläkerrassa joku soittaa poikkihuilulla lyhyttä sävelmää, alakerrassa lyödään rytmiä patteriin. Soittoon yhtyy etsijöiden jännittynyt kikatus. Kuuluiko se ääni sittenkin toisesta kerroksesta? Kuin huomaamatta Rauman musiikkiopiston käytäville oli syntynyt sen oma, kangastusmainen sävellys.
Veera Virtanen
Kirjoittaja työskentelee kotimuseon avoinnapidossa ja osallistuu myös taidemuseon yleisötyöhön.
Kuva: Alla Alikseichuk
