Kuva: Martti Mankonen
Lönnström-projekti 6
Skönärit
Milja Viita | 2022-2024
SKÖNÄRIT on Milja Viidan käsikirjoittama ja ohjaama, merenkulkijoiden kaitafilmeihin perustuva kollaasielokuva. Elokuvan materiaalia on merenkulkijoiden työhön liittyvä autenttinen kuva-aineisto 1960–1990-luvulta. Merenkulun ammattilaiset ovat luovuttaneet Milja Viidan käyttöön filmimateriaalia, joka kertoo kovasta työstä vaativissa olosuhteissa, mutta myös ammatin erityislaatuisesta työympäristöstä ja yhteisöllisyydestä. Monet elokuvaan lainatun aineiston kuvaajista ovat lähteneet matkoilleen Rauman satamasta.
Skönäri on vanhaa merimiesslangia ja tarkoittaa mertenkävijää
Materiaalia kerättiin 2022–2023 ohjaajan ja Lönnströmin taidemuseon käynnistämässä laajassa materiaalin etsinnässä. Osa elokuvassa käytetyistä filmeistä on peräisin Rauman merimuseon kokoelmista. Uudet löydöt on myös liitetty Rauman merimuseon kokoelmaan. Tämän jälkeen Milja Viita järjesti ja karsi noin 12-tuntisen aineiston, josta elokuva muodostui. Projekti on sisältänyt myös runsaasti arkistotyöskentelyä, ja arkistolöydöt osaltaan rakentavat tarinaa.
Elokuvan käsikirjoitus perustuu Raumalta 1900-luvun alussa merille lähteneen nuoren Jalmar ”Jallu” Yrjäsen kirjeisiin sekä laivapäiväkirjoihin, sähkeisiin, lehtiartikkeleihin ja taiteilijan tekemiin merenkulkijoiden haastatteluihin. Elokuvan kertojana Jallu seikkailee muun muassa Pohjois- ja Etelä-Afrikassa, Kiinassa, arktisessa Kanadassa ja Etelä-Amerikassa. Hän löytää paikkansa merimiesten tiiviissä yhteisössä, kunnes meriseikkailu muuttuu yllättäen tragediaksi. Jallun tarina sivuaa vieraiden kulttuurien kohtaamisiin liittyviä suuria kysymyksiä, kuten kolonialismia ja globalisaatiota. Samalla teos käsittelee meren kätkemiä ihmiskohtaloita sekä kotona odottavia perheenjäseniä, ”kotolaisia”, jotka ovat joutuneet hyväksymään luonnonvoimien armottomuuden ja aina läsnä olevan kaipauksen ja huolen.
Vuonna 2025 elokuva tulee esille Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseoon installaatioversiona.
Lönnströmin taidemuseo järjesti kaikille avoimen elokuvaensi-illan Rauma-salissa perjantaina 20.9.2024. Elokuva esitettiin täydelle salille 35 mm filmiprojektorilla. Instrumentalisti Juho Laitinen esitti elokuvan aikana siihen säveltämänsä sellokappaleen Matka ja Rauman Poikasoittokunta improvisoi elokuvan tunnelmiin johdattavia säveliä musiikkipedagogi Kalle Katajan ohjauksessa. Tunnin mittaisen elokuvan päätteeksi pidetyssä keskustelutilaisuudessa syvennyttiin elokuvan tekotapaan ja teemoihin. Keskustelua luotsasi elokuvaohjaaja ja kuraattori Mika Taanila.
Milja Viita (s. 1974) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden laitokselta vuonna 2005. Hän voitti arvostetun Risto Jarva -palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 2019 elokuvallaan Eläinsilta U-3033. Hän on työstänyt nyt valmistuvaa Lönnström-projektia vuodesta 2022. Teosta valmisteltiin aiemmin työnimellä Fata Morgana. Milja Viita asuu ja työskentelee Porvoossa.
Kuva 1. Alkuperäisen kuvannut Ari Mylly. Uudellenvalottanut ja solarisoinut Milja Viita 2024.
Kuva 2. John Konkola
Kuva 3. Alkuperäisen kuvannut Ari Mylly. Uudellenvalottanut ja kehittänyt Milja Viita 2024
Kuva 4. Ari Mylly
Kuva 5. Martti Mankonen
Kuva 6. Ari Mylly
Milja Viita: SKÖNÄRIT
2024 | 63 min | color | 35mm, stereo | DCP, 5.1 ääni | 1,37:1 | 24 fps
Käsikirjoitus ja ohjaus: Milja Viita
Kertoja: Aapo Salonen
Kuvaus: John Konkola, Sakari Leino, Martti Mankonen, Yrjö Mankonen, Ari Mylly, Jukka Salokaarto ja Milja Viita
Improvisoitu puhallinmusiikki: Rauman Poikasoittokunta ja Kalle Kataja
Sävelletty musiikki: Juho Laitinen
Nauhoitettuja ääniä maailman meriltä ja satamista: Matleena Mäkelä, Matti Lahti ja Jezreel Limpangog.
Tehosteäänet: Miro Mantere
Äänisuunnittelu: Veli Granö
Värikorjailu: Pentti Keskimäki
Elokuvalaboratoriotyöskentelyn mentori: Étienne Caire
Elokuvanäytöksen tekniikka (35 mm filmiprojektori): Axel Fransberg
Yhteistyössä
Näyte Milja Viidan elokuvasta SKÖNÄRIT
Näyte Milja Viidan elokuvasta SKÖNÄRIT
Näyte Milja Viidan elokuvasta SKÖNÄRIT