Aiheesta

Yleisötyö

Pöytyäläisten ajatuksia ajasta ja Khronoksen talosta

Khronoksen talo, 2016. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Khronoksen talo täyttää lokakuussa 2026 kymmenen vuotta. Taiteilijaryhmä IC-98:n (Visa Suonpää ja Patrik Söderlund) käsitteellinen ympäristötaideteos on Lönnströmin taidemuseon ensimmäinen Lönnström-projekti. Aikaa tutkiva teos sijaitsee Pöytyän Ortenojalla.

Pöytyällä järjestettiin toukokuussa Khronoksen talo- työpaja, jonka vetäjänä toimi taidemuseon yleisötyöntekijä Elina Tiainen. Pajan tarkoituksena oli kerätä pöytyäläisten ajatuksia niin teoksesta, kuin tulevaisuudestakin. Paikalla oli paikkakuntalaisia nuoria ja senioreja jakamassa tulevaisuuden visioitaan, sekä pohtimassa talon tulevaisuuden näkymiä. Työpajassa jokainen sai miettiä, mitä lähettäisi tuleville sukupolville aikakapselissa 200 vuoden päähän. Pohdimme yhdessä myös, mitä ajan saatossa Khronoksen talolle tapahtuu. Entä voiko ajan kokea eri tavoin riippuen tilanteesta?

Työpajan keskustelut nauhoitettiin ja niistä editoitiin kooste. Pöytäläisten nuorten ja ikäihmisten ajatuksia Khronoksen talosta pääset kuuntelemaan tästä

Yleisöopastus ja päivystävä museo 4.11.

Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa on kaikille avoin yleisöopastus keskiviikkona 4.11. klo 18. Kierroksella tutustutaan museoon ja tehtailijapariskunnan tarinaan. Opastuksen kesto on noin 45 minuuttia.

Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo on avoinna klo 16–19.  Kotimuseo on Rauman päivystävä museo, joten museoon ja opastuskierrokselle on vapaaehtoinen pääsymaksu.

Museossa on esillä Lönnströmien kodiksi valmistuneen kotimuseorakennuksen vaiheista kertova näyttely Villa Lönnström – rakennuksen tarina.

Kuva: Jari Laurén

Kunniamaininta Big Botanic -teokselle ja yleisötyölle

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on antanut Lönnströmin taidemuseon Big Botanic -teokselle ja sen yleisötyölle Vuoden museopedagoginen teko -kunniamaininnan. Vuoden museopedagogiseksi teoksi 2026 valittiin Merkin mediakoulun perustaminen. Onnittelemme lämpimästi Median museo ja arkisto Merkkiä!

Kuvanveistäjä Pia Sirénin Big Botanic oli Lönnströmin taidemuseon seitsemäs Lönnström-projekti ja suurikokoinen osallistava veistos, joka syksyllä 2025 tarjosi kävijöille immersiivisen kokemuksen kukoistavasta kasvitieteellisestä puutarhasta keskellä loka-marraskuun pimeyttä. Kahden kuukauden aikana Big Botanic keräsi 11 630 kävijää ja tavoitti laajasti eri kävijäryhmiä. Suuren suosion ansiosta teoksesta muodostui koko Rauman yhteinen tapahtuma, joka vahvisti paikallista yhteisöllisyyttä ja nousi merkittäväksi kulttuuri-ilmiöksi.

Big Botanic oli myös aktiivinen tapahtumien tila, jossa järjestettiin runsaasti opastuksia ja useita konsertteja. Teoksessa oli työpajatila, jossa kävijät tekivät omia mielikuvituskasveja samankaltaisista materiaaleista, joita Pia Sirén käyttää teoksissaan. Työpaja oli erittäin suosittu ja Big Botanicin päätyttyä työpajan hyllyillä oli n. 2 000 mielikuvituksellista kasvia. Teoksen yleisötyötä toteutettiin Jenny ja Antti Wihurin rahaston kummimuseona.

Pedaali ry perustelee kunniamainintaa:

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on myöntänyt Lönnströmin taidemuseon ja kuvanveistäjä Pia Sirénin Big Botanic -tilateokselle kunniamaininnan sen osallistavuudesta. Tilallinen taideteos loi rakennusmateriaaleista ja -telineistä kukoistavan ja yleisöä osallistavan kasvitieteellisen puutarhan keskelle syksyn pimeyttä. Teos toimi aktiivisena ja maksuttomana työpaja- ja tapahtumatilana sekä ajanviettopaikkana. Se tavoitti laajasti eri ikäryhmiä sekä uusia museoyleisöjä. Elämyksellinen kasvimaailma tarjosi valoa pimeään vuodenaikaan ja tuki siten kävijöiden hyvinvointia toimimalla samalla Raumalla paikallista yhteisöllisyyttä vahvistavana kohtaamispaikkana.

Vuoden museopedagoginen teko -palkinto

Vuosittain jaettavalla palkinnolla Pedaali ry nostaa esiin esimerkillisiä ja huomionarvoisia panostuksia suomalaisten museoiden yleisötyöhön ja pedagogiseen toimintaan. Tunnustuspalkinto jaettiin nyt 21. kerran Suomen Museoliiton Yleisötyöpäivillä 6.10.2026 Torniossa.

Kuva konsertista: Lau Nau – elektroninen konsertti kasveille. Kuva: Jari Laurén.