Skip to main content

Nostalgisissa matkakuvissa kamera on tallentanut nuoret opiskelijattaret Kööpenhaminassa 1920, automatkan Keski-Eurooppaan 1953, matkan Kar-Airilla Malagaan 1960 ja monta muuta matkakohdetta. Näyttelyssä on esillä valokuvia Teresia Lönnströmin ulkomaanmatkoilta 1920-luvulta 1970-luvulle.

Teresia matkoilla – matkakuvia viideltä vuosikymmeneltä -näyttely on esillä kotimuseon yläkerrassa.

Teresia ja Rafael Lönnström olivat innokkaita matkailijoita jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin ulkomaanmatkailu oli mahdollista vain harvoille. Osa matkakuvista on otettu heidän yhdessä tekemiltään liikematkoilta. Tuohon aikaan matkat tehtiin yleensä laivalla, junalla tai yksityisautolla. Matkakohteina olivat Euroopan kulttuuri- ja luontokohteet.

Lentomatkailu yleistyi 1950-luvun lopulla ja seuraavina vuosikymmeninä lennettiin paitsi Euroopan kaupunkeihin, myös uusiin aurinkolomakohteisiin Välimerelle. Rafael Lönnström kuoli 1943 ja sen jälkeen Teresian matkaseurana olivat ystävät ja hänen sisarentyttärensä Else Bech. Else oli kiinnostunut valokuvaamisesta ja lienee kuvannut useita näyttelyn kuvista.

Kaukaiset paikat ja matkoilla koetut elämykset ovat aina olleet valokuvaamisen arvoisia. Entisaikaan kameran filmille mahtui kuvia vain rajallinen määrä ja kuvaa ei nykyiseen tapaan voinut muokata jälkikäteen. Vanhoissa matkakuvissa viehättääkin niiden aitous ja hetkellisyys. Kuvauskohteet ovat usein tuttuja, mutta ajan saatossa muuttuneet.

Teollisuusneuvos Teresia Lönnström (1895–1986) johti raumalaista Lönnströmin metalliteollisuusyritystä vuosina 1944–1973. Liikematkojen lisäksi hän teki vapaa-aikanaan lukuisia ulkomaanmatkoja yhdessä sisarentytär Else Bechin kanssa useisiin Euroopan maihin, kaukaisimpina kohteina Kanariansaaret ja Madeira.

Kuvassa Teresia ja Rafael Lönnström Sanssoucin linnan edustalla Potsdamissa 1936.