Skip to main content

Nastja Säde Rönkön moniosainen videoinstallaatio Selviytymisopas maailmanlopun lapselle saa ensiesityksensä Raumalla 22.10.–4.12.2022.

Videoinstallaatiossa on 26 osaa. Osien lukumäärä perustuu englanninkielisiin aakkosiin, joista jokaiselle on omistettu oma videojakso. Teoksen ytimessä on ajatus maapallon elämään merkittävästi vaikuttavasta tapahtumasta tai muutoksesta. Miten voimme valmistautua tuntemattomaan ja mikä olisi tällaisen tilanteen edellä pelastamisen arvoista? Millaisessa yhteiskunnassa eläisimme käännekohdan jälkeen?

Kuvitteellisen, käänteentekevän muutoksen jälkeisiä aikoja peilaava installaatio esitetään tyhjillään olevassa teollisuuskiinteistön osassa, jonka Lönnströmin taidemuseo on saanut näyttelyn ajaksi käyttöönsä. Tila on alun perin toiminut Lönnström-yhtiöiden laajan teollisuusalueen ja sittemmin Oraksen tehtaiden henkilöstötilana. Pitkään käyttämättömänä ollut halli on visuaalisesti vaikuttava ja se synnyttää teoksen teemaan sopien assosiaatioita katoavuudesta ja hetkellisyydestä.

Tulossa on ainutkertainen tilaisuus nähdä Rönkön tähänastisen uran suurin installaatio miljöössä, joka on osa Rauman teollisuushistoriaa! Teos on esillä 22.10. alkaen maanantaista perjantaihin klo 15–19 ja lauantaista sunnuntaihin klo 12–17 osoitteessa Kaivopuistontie 33.

Nastja Säde Rönkön moniosainen videoinstallaatio Selviytymisopas maailmanlopun lapselle on viides Lönnströmin taidemuseon tuottama nykytaiteen Lönnström-projekti.

Videoteosta kuvataan maaliskuussa 2022. Kuva Aake Kivalo.